Onnenmurusia.

(Kuva ©Katriina Mäenpää)

  Tänään huokaisin taas syvään. Olen tehnyt kaksi viikkoa putkeen, kuutta päivää viikossa töitä ja tällä viikolla työpäivät venyvät lähemmäs 9-12h. Olen poikki ja silti joudun pitämään tätä hullua drivea yllä.
  Ei yhdessä vapaapäivässä ole kehumista kun silloinkin ahtaa päivän täyteen tekemistä.
Pitää nähdä niitä "omia ihmisiä" eli ylläpitää henkilökohtaisia ihmissuhteita. Minä työskentelen monta tuntia joka päivä asiakaspalvelussa ja puhun enemmän kuin sielu sietää. Kotona ei aina millään huvittaisi pitää yhteyttä ystäviin ja perheeseen, mutta useinmiten pakotan silti itseni soittamaan äidille ja viestittelemään kavereille. Olen ehkä tylsä, kun en ole koskaan vapaa lähtemään kavereiden kanssa minnekään tai jaksa. Mutta olenko tylsempi jos hengaan heidän kanssaan enkä jaksa osallistua/olen väsynyt?

  Koti on siivoton, mutta nyt en ole jaksanut välittää. Tai välitän kyllä - minua suorastaan ärsyttää pesemätön tiskivuori ja kasvava pyykkikasa, mutta tuntuu että jos siivoan tänään, sama sotku palaa luokseni jo huomenna. Niinpä olen nyt kiireisimpinä viikkoina vain antanut olla. Tottakai tiskit täytyy pestä ja pesenkin, mutta en enää joka päivä. Imurointikin voisi olla paikallaan ja samoin pölyjen pyyhintä. Onko minulla oikeus olla näin jaksamaton?


  Nukun yöni huonosti ja stressitila tuntuu olevan päällä kokoajan. Vaikka elämä on tuntunut viime aikoina ylivoimaiselta, on arkeen onneksi piilotettu pieniä murusia onnea ja onnellisuutta. Tänään minä hymyilin töissä kahvikupin äärellä katsellessani viihtyisää pientä liikettäni. Aurinko paistoi ulkona ja kahvi oli tuoretta. Se oli pieni ja viaton onnenhetki, ennenkuin työt taas jatkuivat, mutta mieli oli taas hyvä niitä jatkaessa.

  Työpäivän päätteeksi tunsin älytöntä kiukkua ja huonovointisuutta, sekä kummallista ylimääräistä adrenaliinia viimeisen työn jäljiltä. Saatoin jopa saada pienen "paniikkikohtauksen", kehon tärinä ja oksettava tunne oli niin voimakas että sitä oli vaikea pidätellä. Päätin purkaa huonotuulisuuteni lenkkiin.
  Minä en lekkeile. En harrasta liikuntaa kuin satunnaisesti ja ehkä ihan vahingossa. Tänään, kotiin päästessäni, kiskoin ylleni juoksuhousut sekä lenkkarit, ja lähdin 40min lenkille kuulokkeet korvilla. Jalat olivat maitohapoilla ja olin varma että kuolisin, mutta fyysistä kipua lukuunottamatta, henkinen-minä voi hyvin. Tuntui kuin jotain painavaa olisi nostettu rinnanpäältä pois ja huono-olo oli tiessään. Olin ylpeä itsestäni ja suorituksestani ja aloin suunnitella seuraavallekin päivälle kävelylenkkiä.

  Illalla sytyttelin kynttilöitä ja tyhjensin- sekä täytin tiskikoneen. Tein itselleni munakkaan, kera sipulin ja tomaatin ja istahdin hetkeksi sohvalle. Nostin jalat ylös divaanin kulmalle ja fiilikseni on kohtalaisen hyvä. Se hipoo ehkä jopa jotain onnellisen kaltaista.
  Yritän työntää huomisen päivän työt mielestäni ja nauttia tästä hetkestä. Niinpä päätin myös naputtaa tämän tekstin. Viimeisteltyäni postauksen (eli lisätessäni kuvat), aion pestä hampaat ja kavuta suihkunraikkaana puhtaiden lakanoiden väliin. Ja ehkä nukahtaa jopa aavistuksen onnellisena niistä pienistä arjen asioista kuin alkava syksy, kynttilät ja hyvinvoiva minä.

Erilainen lumihiutale.

  (Kuvat ©Katriina Mäenpää)

Erilainen lumihiutale. Sitä minä toivoin olevani.

Ennen inhosin sitä osaa itsestäni, joka tunsi olonsa erilaiseksi.

Nyt minä inhoan sitä osaa itsestäni, joka alkaa vääjämättä muistuttamaan normaalia.

Koskaan tuskin tulen olemaan täysin normaali, mutta ehkä en haluakaan olla?

Mikä edes on normaalin määritelmä?

Onko kukaan tässä maailmassa täysin uniikki yksilönsä?

Meillä kaikilla tuntuu olevan kova tarve muistuttaa normaalia.

Tarve näyttäytyä vahvana, kauniina ja itsenäisenä.

Toisaalta korostetaan aitoutta ja herkkyyttä, 

mutta ollakseen erilainen, on oltava kiinnostava.

Mikä siis määrittää kiinnostavan?

Eikö meistä jokainen ole kiinnostava?

Eikö meillä jokaisella ole oma tarina kerrottavanamme?

Viimeaikoina olen kokenut ylä- ja alamäkeä kirjoittamisen osalta.

Haluan olla erilainen ja kiinnostava, mutta mahdollisuuksia on liian monia.

Ajatustenpolut haarautuvat moneen erisuuntaan.

Ole erilainen.

Ole kiinnostava.

Ole oma itsesi.

Miksi se tuntuu olevan niin pirun vaikeaa?

Miksi on niin vaikeaa saada ajatukset pysymään kirkkaina ja päämäärän selkeänä?

Miksi tämä rikas mielikuvitus ei voi saattaa yhtä tarinaa loppuun, ennen uuden luomista?

Miksi olen niin aikaansaamaton ja ahdistun? 

Haistan jo tulevan syksyn.

Sitäkö tämä kaikki vain on?

Ajatukset täytyy puhdistaa paperille, ennen kuin ne siirtyy talviunille.

Mistä siis aloitteellisuus? 

Mistä rakentava palaute ja auttava käsi kun sitä oikeasti tarvitaan?

Käännän sivuu.

© Eleanor

I have a dream

© Katriina Mäenpää

  Tänään ajatukset valuvat tahmeina lävitseni. Valkoisen kahvikuppini reunaan on jäänyt huulipunan jäljet. Mietin onko puna sotkenut koko naamani. Vilkaisen peiliin ja totean ettei ole. 

  Avoimesta ikkunasta kantautuu autojen ääniä. Niitä kulkee tasaiseen tahtiin ja märkä asfaltti kohisee renkaiden alla. Hieron särkeviä käsiäni ja vilkuilen kelloa. Olisin ihan valmis lähtemään kotiin, mutta työpäivä olisi vasta alkamassa. En ollut valmis seuraavaan työhön. En ollut valmis koko loppupäivään. Punnitsen vaakakupissa kumpi miellyttää enemmän; jäädä tekemään työnsä kunnolla loppuun vai mennä tyhjään kotiin jossa kukaan ei odottaisi. Hah. Ihan niinkuin minulla edes olisi sellaisia vaihtoehtoja. 

  Sammutan koneen ja valmistaudun päivään, lykkäämällä synkän pilven pääni päältä kauas taivaanrannan taa. Kyllä minä selviäisin. Koska niin minä aina teen. 

Helppo parsakaalipiiras

Aineet:

Myllyn Paras pyöreä piirakkataikina 

(piiraspohjan ohjeita löytyy myös netistä jos sellaisen tykkää itse väsätä.)

Täyte:

n. 200-400g parsakaalia (pakaste tai tuore)

3 kananmunaa

1prk (2,5dl) ruokakermaa

2pss Mozzarellaa 

1/2 - 1 tl oreganoa

½  tl suolaa

Valmistusohje:

1. Sulata piirastaikina ja levitä se tasaisesti piirakkavuokaan.

2. Keitä parsakaalit miedosti suolalla maustetussa vähässä vedessä melkein kypsiksi (pakastettua parsakaalia 2 - 3 min). Valuta ja jäähdytä.

3. Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa. Lisää kerma, juusto ja mausteet.

4. Leikkaa parsakaalin isoimmat palat pienemmiksi ja lisää ne pohjalle.

5. Kaada päälle kerma-munaseos.

6. Paista uunin alaosassa 200 asteessa n. 25 min tai kunnes se on kypsä ja pinta on saanut väriä.

Mylly Paras piirakkataikinan kanssa ei tarvitse edes voidella vuokaa, sillä se irtoaa hyvin vuoasta ilman voiteluakin!

Note to self: piirakkataikina kannattaa ottaa jo n.1h ennen leivonnan aloittamista sulamaan huoneenlämpöön. Kiireemmässä tapauksessa sitä voi käyttää lautasella mikroaaltouunissa sulatusteholla. (huom! ilman pakkausmuovia kuitenkin!)

Note to self: Huuhdo kaali huolellisesti ennen keittämistä mahdollisten multajäämien ja toukkien varalta. Keitä parsakaali kypsäksi kiehuvassa vedessä. Koska varret vaativat pidemmän kypsymisajan kuin kukinto, laita kaali varsi edellä kattilaan. Varsiosan on peityttävä kokonaan veden alle, mutta kukinto voi jäädä vedenpinnan yläpuolelle. Se kypsyy kannen alla höyryssä. Keittoaika on 6-8 minuuttia. Varo keittämästä liian pitkään, sillä silloin parsakaalin kukinnot hajoavat, vitamiinit tuhoutuvat ja väri muuttuu sameaksi.

•   Parsakaalipiiras on nopea ja helppo valmistaa ja ainekset eivät ole edes kovin kalliit ja ohjetta on helppo varioida uudelleen oman maun mukaan. Mehevä ja kesäinen piiras sopii vaikka kahvipöytään suolaiseksi tarjottavaksi. Alkuperäinen ohje lainattu valio.fi/ -sivustolta. 
• Kertokaahan jos olette itse testanneet ohjetta! 

Panzanella

Uusi rakkauden kohteeni on panzanella eli leipäsalaatti. Siis niin älyttömän helppo valmistaa ja herkullinen lounas! Suosittelen kokeilemaan!  Ohje lainattu jälleen valio.fi -sivustolta. Tällä kertaa en edes muunnellut paljoa ohjetta.

Aineet:

1pkt (170g) pekonia

1/2 ranskanleipää 

(minulla ei ollut muutakuin vehnäpaahtoleipää, mutta toimi ihan yhtä hyvin)

 1 pieni sipuli

6 kypsää tomaattia

1/2tl suolaa

mustapippuria

n.15kpl mustia oliiveja

(itse lisäsin vihreitä oliiveja oman maun mukaan)

n.10kpl varrellisia kapriksia

1pkt (250g) Valio Eila kotijuustoa

1/2dl tuoretta basilikaa

 Valmistusohje:

1. Leikkaa pekoni paloiksi. Laita kuivaan pannuun ja kuumenna. Lisää isoiksi kuutioitu leipä ja viipaloitu sipuli. Paista, kunnes leipä rapeutuu.

2. Leikkaa puolet tomaateista pieniksi kuutioiksi. Lisää ne pannulle. Mausta suolalla ja pippurilla. 

3. Leikkaa loput tomaatit isoiksi paloiksi. Puolita oliivit ja kaprikset. Kuutioi juusto. Lisää pannulle ja pyörittele, kunnes ainekset lämpenee.

4. Hienonna basilika ja ripottele pinnalle.

Ei mikään kaunsi lautaselle aseteltu kuva, vaan snapchatin kautta tallennettu tilannekuva... 

Avaimet Onneen.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

  Istun kahvikuppi kourassa koneen äärellä ja selailen ihmisten blogeja. Kello käy puolta kymmentä torstaiaamuna. Pysähdyn hiiren kanssa aina kuvien kohdalle ja katson niitä tarkkaan. Hörppään kahvia ja kallistan päätäni puolelta toiselle katsellessani kuvia joissa nuoret bloggarit keimailevat kameralle uusissa kesäasuissaan. Totean saman asian kuin monen muunkin kohdalla - tuo ihminen näyttää kauniille ihan mistä tahansa kuvakulmasta. Hän on suorastaan epäreilun kaunis. Miksen minä ole? Sitten pysähdyn kesken edellisen ajatuksen. Oliko tuo nyt sitä kateutta?
  Käyn vilkaisemassa omaa peilikuvaani. Näytän tänään tavanomaista karvimammalta sillä en ole nukkunut useaan yöhön kunnolla ja lähdin aamulla niin kiireessä etten ole ehtinyt laittautumaan. Vaikka olen napannut aamulla meikkipussin mukaan töihin, ei tänään ole vain tuntunut sille että jaksaisin välittää mille pärstäni näyttää. Katson hakatunnäköisiä silmäpussejani ja palaan huokaisten takaisin koneen äärelle. Mutta ajatus oli jo lähtenyt vierimään ja kasvattamaan muotoaan. Aika siis kaivaa oma tyhjä tekstipohja ja alkaa selkeyttämään näitä pyöriviä ajatuksia.

  Kateus saastuttaa mielen. Se alkaa pienestä ja jatkaa kasvamistaan kuin mikäkin loinen.
  Olen menneisyydessä kiusattu mm.ulkonäköni takia, joten itsetuntoni on aina ollut aika alhainen. Olen joutunut tekemään paljon töitä itseni ja ajattelumaailmani kanssa. Pitkään olen kyennyt olemaan kutakuinkin sinut itseni kanssa. Minussa on asioita joista en pidä, joita haluaisin muuttaa, mutta olen keskittynyt löytämään itsestäni asioita jotka tekevät minusta minun. Asioita, joista pidän itsessäni. Joita en muuttaisi, sillä muuttaisin samalla minuuttani. Vaadin edelleen itseltäni silloin tällöin muistuttelua että Paskat siitä mitä muut minusta ovat mieltä, minä kelpaan itselleni, vetäkööt muut käteen. Kröhöm. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta se nyt vain on ruma totuus - miksi meidän kenenkään pitäisi alentua toisten alentavien kommenttien alle? Meille kullekin on luotu sellainen ruumis, jota ketään ei ole saanut päättää puolestamme. Me emme voi vaihtaa nahkaamme niinkuin käärmeet. Meidän siis tulisi oppia rakastamaan itseämme ja kunnioittamaan itseämme sellaisena kuin olemme. Helpommin sanottu kuin tehty? Tiedän että se on välillä helvetin vaikeaa. Mutta emme koskaan kykene olemaan oikeasti, aidosti onnellisia jos mietimme miksi joku toinen on saanut paremmat geenit ja lähtökohdat kuin me itse. Me olemme oman onnemme seppiä. Meille kullekin annetaan vain elämä, mutta me itse päätämme teemmekö siitä hyvän vai huonon.


  Ja Aamen tälle ajatukselle.

  Onko sinulla ylimääräistä rasvaa kropassasi joka saa sinut tuntemaan itsesi epäkauniiksi? Rakasta itseäsi. Miksi et? Jos vastauksesi on että pelkäät mitä muut ajattelevat, rutista se ajatus pieneksi palloksi ja heitä se vasemman olkasi yli. Sylkäise vaikka kolme kertaa sen ajatuksen perään. Et ansaitse sellaista ajatusta. Jos vastauksesi ei liity siihen, mitä toiset ajattelevat, vaan perustuu omaan ajatteluusi, niin mitä jos vaikka tekisit asialle jotain? Pieni askel kerrallaan. Sinä pystyt siihen kyllä, mikäli niin tahdot. Ala käymään vaikka ensin kerran kaksi viikossa pienellä kävelyllä. Aloita vaikka kymmenen minuutin lenkistä. Sinä pystyt siihen! Pystyt muutokseen! Jos joku epäilee, näytä niille mihin pystyt ja haistata sitten pitkät! Sinä pystyt siihen! Mutta muista kuitenkin että totuus on se, että aina löytyy asioita joita haluaa muuttaa itsessään. Joskus on vain opittava rakastamaan itseään sellainena kuin on. Sinä kelpaat juuri sellaisena kuin olet.

  Oletko onneton parisuhteessasi? Miksi olet sellaiseen ajautunut? Rakastatko sinä sitä toista? Jos hän ei tee sinua onnelliseksi, lähde. Kuuntele itseäsi. Mikä tekee sinut onnelliseksi? Pelkäätkö yksinäisyyttä? Älä suotta, sillä meitä on maailmassa yli 7 miljardia ihmistä. Et ole yksin. Älä kuvittelekaan niin, sillä se on valhetta! Aina löytyy joku joka on seurasi arvoinen ja ymmärtää sinun arvosi. Joskus sitä ihmistä joutuu etsimään kivien alta, mutta kun sen ihmisen löytää, se on sen arvoista. Eikä sellaisesta ihmisestä kannata päästää irti. Opettele rakastamaan itseäsi ja opettele tekemään asioita jotka saavat hymyn huulillesi ja jatkamaan huomiseen. Sinä ansaitsen sen, mikä tekee sinut onnelliseksi. Älä siis jää sellaiseen suhteeseen (oli se sitten parisuhde tai ystävyyssuhde) mikä tekee sinut onnettomaksi. Muutos on aina pelottava, mutta korkeimmankin vuoren huipulta avautuu upea näköala.

  Oletko masentunut? Ahdistunut? Tuntuuko että olet mitätön? Ahdistaako kaikki elämässä ja tuntuu että musta-aukko on nielaisemassa sinut? Oletko väsynyt olemaan aina vahva? Niin minäkin olen, Niin on moni muukin. Vaikka kaikki ei aina päälle päin näy, voin yhdestä asiasta olla varma sinä et ole yksin. Puhu. Puhu. Puhu. Etsi joku ihminen joka kuuntelee. Perheenjäsen, sukulainen, ystävä, tuttava, lääkäri, neuvolantäti, psykologi tai vaikka kampaaja! Hengitä syvään ja sano ettet voi hyvin. Tiedän että on vaikeaa myöntää olevansa heikoimmillaan ja "pudottaa taakkansa toisten harteille" mutta puhuminen auttaa! Jokainen on joskus sekaisin. Ja se on okei. On okei myöntää tarvitsevansa joskus apua. Hitto vieköön, jokainen tarvitsee joskus apua! Eihän tästä elämästä muuten selviäisi! Siis puhu, puhu, puhu ja puhu, kunnes olosi kevenee ja kunnes painava tunne rinnanalassasi kevenee.

   Olen nyt tunnin naputtanut tätä postausta ja yrittänyt jäsennellä ajatuksia niin, jotta ne pysyisivät edes jotenkin sen punaisen langan päässä jonka kanssa aloitin. Tämän teksin pointti oli se, että opetelkaa rakastamaan itseänne sellaisena kuin olette. Jokainen on kaunis, uniikki ihminen. Kaikilla kuuluu olla sama oikeus onnellisuuteen. Elämässä tapahtuu paljon paskaa, mutta siitä selviytyy kyllä! Yritetään olla toisillemme hyviä. Hymyillään ja ollaan kohteliaita. Ei kiusata ketään! Jos jonkun naama ärsyttää - niele se! Mutta älä pura sitä kyseiseen ihmiseen, sillä hän ei sitä ansaitse. Ei kenenkään kuuluisi ärsyyntyä siitä miten joku toinen puhuu, kävelee, käyttäytyy, ajattelee, tuntee tai pukeutuu. Helkkari sentään, meitä on maailmassa yli 7 miljardia ERILAISTA IHMISTÄ ja kaikki ovat omia uniikkeja yksilöitään! Kahta samanlaista ei ole! Deal with it! On kamalaa edes ajatella, että joku ärsyyntyy jokaisesta punaisesta vaatteesta jota kadulla näkee ja hyökkää aina niitä kohden. Eihän sellainen ole elämää! Muutetaan yhdessä omaa ajattelutapaa toisista ja itsestämme. Ollaan paras versio itsestämme. Kunnioitetaan muita ja itseämme. Jos ärsyynnyksen hetki tulee, niin hengitetään syvään ja annetaan sen hetken mennä ohitse. On moraalitonta olla kiusanhenki. Ei oteta paskaa vastaan, mutta ei myöskään anneta sitä muille!

  Olen kirjoittanut tarpeeksi tällä kertaa. Lukekoon ken jaksaa, minä olen tyydyttynyt.
  Muistakaa F.L.Y. = First Love Yourself. Toisena sitten meitä muita. 😘 
  Olkaa oman onnenne seppiä ja opetelkaa rakkautta ja onnellisuutta, sen antamista muille ja sen vastaanottamista muilta! Olkaa vahvoja, mutta muistakaa että vahvuus ei ole aina sitä, että kaikki pitää käydä läpi yksin. Tukeutukaa toisiinne ja tukekaa toisianne, jotta kenenkään ei tarvitsisi tuntea oloaan mitättömäksi ja yksinäiseksi.

With ❤️; Eleanor 

Blue are the words I say and what I think. Blue are the feelings that live inside me.

  Olin tiistaina Simin järjestämällä värikoulutuksella haalimassa uusia vinkkejä väriresepteihin ja niksejä värjäystekniikoihin. Viimeisimmästä koulutuskerrasta oli jo yli pari vuotta aikaa, kun valmistuin kampaajaksi... Koulutuspäivä oli varsin mukava ja antoisa. Pääsin toteuttamaan paikan päällä vanhalle työkaverilleni farkkutukan! Väristä tuli aivan mahtava! (Alla olevat kuvat ottanut paikan päällä valokuvaaja.)

  Ensi viikon tiistaina olisi tarkoitus mennä saman firman Level 2 -koulutukseen, jossa käsitellään vaalennustöitä. Odotan innolla! Tulisipa näillä koulutuksilla käytyä enemmän... Ja saisipa tällaisia erikoisvärejä toteuttaa asiakkaille enemmän!

  Mitäs tykkäätte väristä?

Twilight.

  Käytiin taannoin Kassun kanssa kuvaamassa Näsijärven rannalla upeaa auringonlaskun sävyttämää maisemaa. Auringonlaskut ovat todella kauniita. Etenkin kesäiltoina. Nyt on toki vasta toukokuu, mutta whatever, kelit on jo kuin kesällä. Ensin vaalean sininen taivas muuttuu vaaleanpunertavasta vaaleanviolettiin ja sen purppurakannen alta taivaanrannan rajassa kulkee leiskuva oranssi ja kullankeltainen, kunnes sekin laskee auringon perässä mailleen. Onko mitään upeampaa? Rakastan näitä lämpimiä kelejä, kun illalla viilenee mutta kylmä kuitenkaan ei tule. Ja tämä valoisuus! Miten olenkaan sitä kaivannut! Suomen suvi on ehkä lyhyt, mutta erittäin kaunis ja ihana. Odotan tulevaa kesää innolla. ♥

(c) Eleanor

(c) Eleanor

(c) Eleanor

(c) KM

(c) KM

(c) KM

(c) Eleanor

Cat's whiskers.

Model: Jenna
Hair & Make-up: Eleanor
Photos & Editing: Eleanor

Kevätpörriäinen.

  Tässä muutama otos Jennan kanssa taannoin kuvatuista kuvista. Kokeilimme ottaa vähän kahdentyyppisiä kuvia; hempeitä ja keväisiä ja sitten niitä äärilaidan toisesta päästä olevia, joista sitten vasta myöhemmin lisää... ;)

  Lyhyestä virsi kaunis, tällä kertaa. Hempeää ja aurinkoista tiistaita kaikille! 🐰

Taivaallinen foccacia.

Löysin joskus taannoin Hella & houkus -blogin sivuilta aivan taivaallisen ohjeen välimerelliseen focacciaan. Ohje oli maailman yksinkertaisin, helppo mukauttaa ja nopea toteuttaa.

Ohje:

4dl vettä

25g hiivaa

2tl suolaa

1/2tl sokeria

n.8dl vehnäjauhoja

öljyä (itse käytin aurinkokuivattujen tomaattien öljyä, se antaa samalla taikinaan makua)

1prk fetaa 

aurinkokuivattuja tomaatteja (maun mukaan puolesta purkista purkilliseen)

oliiveja (itse tykkään käyttää kivettömiä oliiveja)

suolaa (ripottelin ihan hitusen foccacian päälle merisuolaa. Huom! feta, tomaatit ja oliivit antavat foccacialle jo suolaisuutta, joten kannattaa olla merisuolan määrän kanssa varovainen.) 

mustapippuria

Ensin liuotetaan hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää sitten suola, sokeri ja 2dl jauhoista vakaten. Lisää muutama ruokalusikallinen öljyä sekä loput jauhot ja alusta löysäksi taikinaksi. Anna kohota peitettynä kaksinkertaiseksi.

Valuta taikina leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille ja taputtele paksuhkoksi levyksi jauhojen avulla. Anna kohota vielä peitettynä 15min. Pilko sillä välin feta (ellet sitten käytä valmiita kuutioita), aurinkokuivatut tomaatit sekä oliivit ja painele ne sormella taininaan tehtyihin kuoppiin. Pirskota taikinan päälle hieman öljyä, sekä suolaa ja mustapippuria. 

Paista leipää 225C uunin keskitasossa n.20-30min. Anna jäähtyä ritilällä peittämättä.

Tämä ohje on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen! Muita herkullisia ohjeita löytyy lisää Hella & houkutus -blogin sivuilta jonne pääset tutustumaan helposti klikkaamalla täältä.

Throw back.

Valokuvaaminen on minulle voimaannuttavaa ja tapa paeta toiseen todellisuuteen - oman pääni sisäiseen Ihmemaahan. Rakastan koko kuvausprosessia valmisteluineen. Useinmiten pyydän ystäviä tai tuttuja malleiksi tai kameran taakse. Laitan mallin hiukset ja meikin ja valitsemme tilanteeseen sopivat vaatteet. Kuvauspaikka voi olla valmiina mielessä tai sitten lähdemme sokkona etsimään sitä. Minulla on kuitenkin aina vahva intuitio siitä, tahdonko tällä kertaa kuvaamaan metsään vai veden äärelle. Paikalla on merkitystä.

Kuvien taakse kätkeytyy paljon. Minulla on usein joku voimakas tunne tai fiilis, joka täytyy saada purkaa kuvien kautta ulos. Se on minusta helppo tapa käsitellä vaikeita asioita.  Tykkään tuoda kuviin tiettyä fantasiamaailmaa, mutta joskus voimakas meikki on myös tapa tuoda se tietty fiilis ja herkkyys esiin. Vaikka harva sitä ajatteleekaan, nämä kuvat ovat ikkuna sieluuni ja sen saloihin.

Tässä muutamia vuosien takaisia kuvia poimittuna:

Lumikki. Prinsessa-projektia olisi tarkoitus jatkaa vielä joskus uusilla tulokkailla.

 

 Kesällä kuvaaminen on ihanaa valoisuuden vuoksi. Minulla ei kovin kummoista kuvausvälineistöä ole; kamerana toimii Canon EOS 1100D, omalla putkellaan vaikka haaveena olisikin uusi putki. Toisinaan olen saanut ystäviltäni lainaan putkea ja kameranjalustaa. Kyllä sekin päivä vielä koittaa, kun minä hankin ihan oman, uuden putken... Kuvanmuokkauksessa käytän milloin mitäkin. Picmonkey on varmaan se yleisin, mikä taitaa olla monelle tuttu juttu. Photoshopin saloihin minun on vielä tutustuttava. 

Silloin tällöin kun kelit eivät salli, väkerrämme kavereiden kanssa oman "studion". Täytyneekin joskus muistaa ottaa sellainen "behind the scenes" -kuva. :D

Pyykinkuivatusta...

"Kas, menninkäinen ennen päivän laskua ei voi milloinkaan elää päällä maan."

 Aamu viiden herätys kannatti ehdottomasti näiden kuvien aikaan! Saatiin otettua aivan mahtavia usvakuvia!

Vesi oli vielä kylmää, mutta Alma on rohkea malli eikä kylmää hätkähdä, varsinkaan kun on kuvaamisesta kyse... :D 

Olen aikamoinen kameleontti hiusteni kanssa. Tuo pinkki polkkis oli kyllä tosi magee. ♥

Dyyneillä.

Vaikka näiden kuvien jälkeen olikin tuloksena meressä uinut puhelin, en kadu mitään.  ♥

Tässä oli vain murto-osa kaikista niistä lukuisista projekteista joita olen kuvannut. Nämä kuitenkin antavat hieman osviittaa minkälaisia kuvausprojekteja olen tehnyt ennen, ja minkä tyyppisiä kuvausprojekteja on mahdollisesti tulossa tulevaisuudessa. Uusia ideoita vilisee päässä triljoona ja muutama vanha projekti on jäänyt "hampaankoloon", niin että tekee mieli ottaa revanssi. 

Jos uudet projektit jäävät kiinnostamaan, niin jää ihmeessä seurailemaan. ;)