 |
| © Katriina Mäenpää |
Tänään ajatukset valuvat tahmeina lävitseni. Valkoisen kahvikuppini reunaan on jäänyt huulipunan jäljet. Mietin onko puna sotkenut koko naamani. Vilkaisen peiliin ja totean ettei ole.
Avoimesta ikkunasta kantautuu autojen ääniä. Niitä kulkee tasaiseen tahtiin ja märkä asfaltti kohisee renkaiden alla. Hieron särkeviä käsiäni ja vilkuilen kelloa. Olisin ihan valmis lähtemään kotiin, mutta työpäivä olisi vasta alkamassa. En ollut valmis seuraavaan työhön. En ollut valmis koko loppupäivään. Punnitsen vaakakupissa kumpi miellyttää enemmän; jäädä tekemään työnsä kunnolla loppuun vai mennä tyhjään kotiin jossa kukaan ei odottaisi. Hah. Ihan niinkuin minulla edes olisi sellaisia vaihtoehtoja.
Sammutan koneen ja valmistaudun päivään, lykkäämällä synkän pilven pääni päältä kauas taivaanrannan taa. Kyllä minä selviäisin. Koska niin minä aina teen.
Siis ihan mieletön toi kuva! Näytät tosi hyvältä ja kuvauksellisesti kans upee kuva :) Ja jep välillä työpäivän alku voi tuntuu aika puurtamiselta, mutta kyllä se siitä taas ku pääsee käyntiin.
VastaaPoista♥: Linda/Revontulipalo
Voi kiitos kehuista! Joo, kyllä arki tuntuu useinmiten takkuiselta, mutta hammasta purren siitä selvinneen! (:
PoistaKirjoitat kauniisti! Ja täytyy sanoa, että tosi upea kuva :)
VastaaPoistahttps://therewillbesunshine-emilia.blogspot.fi/
Voi kiitoksia! Ihana kuulla! :)
Poista