Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
Istun kahvikuppi kourassa koneen äärellä ja selailen ihmisten blogeja. Kello käy puolta kymmentä torstaiaamuna. Pysähdyn hiiren kanssa aina kuvien kohdalle ja katson niitä tarkkaan. Hörppään kahvia ja kallistan päätäni puolelta toiselle katsellessani kuvia joissa nuoret bloggarit keimailevat kameralle uusissa kesäasuissaan. Totean saman asian kuin monen muunkin kohdalla -
tuo ihminen näyttää kauniille ihan mistä tahansa kuvakulmasta. Hän on suorastaan epäreilun kaunis. Miksen minä ole? Sitten pysähdyn kesken edellisen ajatuksen. Oliko tuo nyt sitä kateutta?
Käyn vilkaisemassa omaa peilikuvaani. Näytän tänään tavanomaista karvimammalta sillä en ole nukkunut useaan yöhön kunnolla ja lähdin aamulla niin kiireessä etten ole ehtinyt laittautumaan. Vaikka olen napannut aamulla meikkipussin mukaan töihin, ei tänään ole vain tuntunut sille että jaksaisin välittää mille pärstäni näyttää. Katson hakatunnäköisiä silmäpussejani ja palaan huokaisten takaisin koneen äärelle. Mutta ajatus oli jo lähtenyt vierimään ja kasvattamaan muotoaan. Aika siis kaivaa oma tyhjä tekstipohja ja alkaa selkeyttämään näitä pyöriviä ajatuksia.
Kateus saastuttaa mielen. Se alkaa pienestä ja jatkaa kasvamistaan kuin mikäkin loinen.
Olen menneisyydessä kiusattu mm.ulkonäköni takia, joten itsetuntoni on aina ollut aika alhainen. Olen joutunut tekemään paljon töitä itseni ja ajattelumaailmani kanssa. Pitkään olen kyennyt olemaan kutakuinkin sinut itseni kanssa. Minussa on asioita joista en pidä, joita haluaisin muuttaa, mutta olen keskittynyt löytämään itsestäni asioita jotka tekevät minusta minun. Asioita, joista pidän itsessäni. Joita en muuttaisi, sillä muuttaisin samalla minuuttani. Vaadin edelleen itseltäni silloin tällöin muistuttelua että
Paskat siitä mitä muut minusta ovat mieltä, minä kelpaan itselleni, vetäkööt muut käteen. Kröhöm. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta se nyt vain on
ruma totuus -
miksi meidän kenenkään pitäisi alentua toisten alentavien kommenttien alle? Meille kullekin on luotu sellainen ruumis, jota ketään ei ole saanut päättää puolestamme. Me emme voi vaihtaa nahkaamme niinkuin käärmeet. Meidän siis tulisi oppia
rakastamaan itseämme ja
kunnioittamaan itseämme sellaisena kuin olemme. Helpommin sanottu kuin tehty? Tiedän että se on välillä
helvetin vaikeaa. Mutta emme koskaan kykene olemaan oikeasti,
aidosti onnellisia jos mietimme miksi joku toinen on saanut paremmat geenit ja lähtökohdat kuin me itse.
Me olemme oman onnemme seppiä. Meille kullekin annetaan vain elämä, mutta me itse päätämme teemmekö siitä hyvän vai huonon.
Ja Aamen tälle ajatukselle.
Onko sinulla ylimääräistä rasvaa kropassasi joka saa sinut tuntemaan itsesi epäkauniiksi? Rakasta itseäsi. Miksi et? Jos vastauksesi on että pelkäät mitä muut ajattelevat, rutista se ajatus pieneksi palloksi ja heitä se vasemman olkasi yli. Sylkäise vaikka kolme kertaa sen ajatuksen perään. Et ansaitse sellaista ajatusta. Jos vastauksesi ei liity siihen, mitä toiset ajattelevat, vaan perustuu omaan ajatteluusi, niin mitä jos vaikka tekisit asialle jotain? Pieni askel kerrallaan.
Sinä pystyt siihen kyllä, mikäli niin tahdot. Ala käymään vaikka ensin kerran kaksi viikossa pienellä kävelyllä. Aloita vaikka kymmenen minuutin lenkistä. Sinä pystyt siihen! Pystyt muutokseen! Jos joku epäilee, näytä niille mihin pystyt ja haistata sitten pitkät! Sinä pystyt siihen! Mutta muista kuitenkin että totuus on se, että
aina löytyy asioita joita haluaa muuttaa itsessään. Joskus on vain opittava rakastamaan itseään sellainena kuin on. Sinä kelpaat juuri sellaisena kuin olet.
Oletko onneton parisuhteessasi? Miksi olet sellaiseen ajautunut? Rakastatko sinä sitä toista? Jos hän ei tee sinua onnelliseksi, lähde. Kuuntele itseäsi.
Mikä tekee sinut onnelliseksi? Pelkäätkö yksinäisyyttä? Älä suotta, sillä meitä on maailmassa yli 7 miljardia ihmistä. Et ole yksin. Älä kuvittelekaan niin, sillä se on valhetta! Aina löytyy joku joka on seurasi arvoinen ja ymmärtää sinun arvosi. Joskus sitä ihmistä joutuu etsimään kivien alta, mutta kun sen ihmisen löytää, se on sen arvoista. Eikä sellaisesta ihmisestä kannata päästää irti. Opettele rakastamaan itseäsi ja opettele tekemään asioita jotka saavat hymyn huulillesi ja jatkamaan huomiseen. Sinä ansaitsen sen, mikä tekee sinut onnelliseksi. Älä siis jää sellaiseen suhteeseen (oli se sitten parisuhde tai ystävyyssuhde) mikä tekee sinut onnettomaksi. Muutos on aina pelottava, mutta korkeimmankin vuoren huipulta avautuu upea näköala.
Oletko masentunut? Ahdistunut? Tuntuuko että olet mitätön? Ahdistaako kaikki elämässä ja tuntuu että musta-aukko on nielaisemassa sinut? Oletko väsynyt olemaan aina vahva? Niin minäkin olen, Niin on moni muukin. Vaikka kaikki ei aina päälle päin näy, voin yhdestä asiasta olla varma
sinä et ole yksin. Puhu. Puhu. Puhu. Etsi joku ihminen joka kuuntelee. Perheenjäsen, sukulainen, ystävä, tuttava, lääkäri, neuvolantäti, psykologi tai
vaikka kampaaja! Hengitä syvään ja sano ettet voi hyvin. Tiedän että on vaikeaa myöntää olevansa heikoimmillaan ja "pudottaa taakkansa toisten harteille" mutta puhuminen auttaa!
Jokainen on joskus sekaisin. Ja se on okei. On okei myöntää tarvitsevansa joskus apua. Hitto vieköön, jokainen tarvitsee joskus apua! Eihän tästä elämästä muuten selviäisi! Siis puhu, puhu, puhu ja puhu, kunnes olosi kevenee ja kunnes painava tunne rinnanalassasi kevenee.
Olen nyt tunnin naputtanut tätä postausta ja yrittänyt jäsennellä ajatuksia niin, jotta ne pysyisivät edes jotenkin sen punaisen langan päässä jonka kanssa aloitin. Tämän teksin pointti oli se, että opetelkaa rakastamaan itseänne sellaisena kuin olette. Jokainen on kaunis, uniikki ihminen. Kaikilla kuuluu olla sama oikeus onnellisuuteen. Elämässä tapahtuu paljon paskaa, mutta siitä selviytyy kyllä! Yritetään olla toisillemme hyviä. Hymyillään ja ollaan kohteliaita.
Ei kiusata ketään! Jos jonkun naama ärsyttää - niele se! Mutta älä pura sitä kyseiseen ihmiseen, sillä hän ei sitä ansaitse. Ei kenenkään kuuluisi ärsyyntyä siitä miten joku toinen puhuu, kävelee, käyttäytyy, ajattelee, tuntee tai pukeutuu. Helkkari sentään, meitä on maailmassa yli 7 miljardia ERILAISTA IHMISTÄ ja kaikki ovat omia uniikkeja yksilöitään! Kahta samanlaista ei ole! Deal with it!
On kamalaa edes ajatella, että joku ärsyyntyy jokaisesta punaisesta vaatteesta jota kadulla näkee ja hyökkää aina niitä kohden. Eihän sellainen ole elämää! Muutetaan yhdessä omaa ajattelutapaa toisista ja itsestämme. Ollaan paras versio itsestämme. Kunnioitetaan muita ja itseämme. Jos ärsyynnyksen hetki tulee, niin hengitetään syvään ja annetaan sen hetken mennä ohitse. On moraalitonta olla kiusanhenki. Ei oteta paskaa vastaan, mutta ei myöskään anneta sitä muille!
Olen kirjoittanut tarpeeksi tällä kertaa. Lukekoon ken jaksaa, minä olen tyydyttynyt.
Muistakaa F.L.Y. = First Love Yourself. Toisena sitten meitä muita. 😘
Olkaa oman onnenne seppiä ja opetelkaa rakkautta ja onnellisuutta, sen antamista muille ja sen vastaanottamista muilta! Olkaa vahvoja, mutta muistakaa että vahvuus ei ole aina sitä, että kaikki pitää käydä läpi yksin. Tukeutukaa toisiinne ja tukekaa toisianne, jotta kenenkään ei tarvitsisi tuntea oloaan mitättömäksi ja yksinäiseksi.
With ❤️; Eleanor
